perjantai 7. helmikuuta 2014

11 kohteen haaste

Sain muutama viikko sitten haasteen Amerikantäti- blogista http://amerikantati.blogspot.fi ja haasteisiin on aina mukava vastata. 

Haasteessa on tarkoitus kertoa itsestään 11 asiaa ja vastata haastajan kysymyksiin ja haastaa uusia blogeja ja keksiä heille uudet kysymykset.

1. En juurikaan ole pahalla päällä työpaikalla ja olenkin kuullut useasti, että nauran koko ajan. Tähän ominaisuuteen mieheni minussa ihastui.

2. Kotona minulla kyllä menee pinna aivan hetkessä, mieheni onkin nauraen sanonut, että minun sytytyslanka on noin. 3 sekunnin pituinen.

3. Jaksan näpertää jotain pientä asiaa vaikka kuinka kauan ja äskeiseen viitaten joskus kaiken pitäisi toimia hetkessä.

4. Olen hyvä asentamaan erilaisia laitteita.

5. Olen todella huono hiihtämään.

6. Syön salmiakkia tai karkkia aivan liikaa.

7. Juon todella vähän alkoholia, viimeksi olen ollut ravintolassa huhtikuussa 2013
8. Olen maailman huonoin hävittämään vaatteita pois. "jos mä kuitenkin käytän näitä vuonna 2030 :)"

9. Olen kova tekemään töitä ja kauppaa, yrittäjäisän perimää

10. Haaveilen lottovoitosta, mutta lottoan n. 5 kertaa vuodessa.

11. Olen saanut harrastuksesta itselleni työn.


Amerikantädin kysymykset minulle:

1. Paras dieetti
Apua, en ole koskaan ollut millään dieetillä, vaikka varmaan syytä olisi eli tähän en voi kyllä vastata.

2. TOP 3 kosmetiikkatuotetta tai ihonhoitovinkki

Elisabeth Ardenin Eight hour cream
Estee Lauder voiteet
Muista aina pestä meikit pois nukkumaan mennessäsi.

3. Unelmiesi matkakohde?
Afrikkassa Safari / New York / Seychellit

4. Teitkö Uuden Vuoden lupauksia, jos niin mitä ja pitävätkö ne?
Lupasin juoda enemmän vettä, mutta eipä se ole paljon pitänyt :(

5. Mikä on kaunein ääni tai sana?
Tyttäremme nauru

6. Uskotko kohtaloon, eli oletko fatalisti vai uskotko siihen, että omat päätöksesi päättävät pitkälti elämäsi kulun?
Uskon kohtaloon, että olemme jossain tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja kohtaamme sitä varten erilaisia ihmisiä ja meille tapahtuu sen tähden erilaisia asioita.

7. Kissa vai Koira?
Tykkään molemmista ja meillä on lapsuuden kotona olleet molemmat. Nyt meillä on kotona 8 viikon ikäinen Berninpaimenkoira Laku





8. Mottosi
Ei oikein ole mitään.

9. Paras vaatteiden nettikauppa

Olen tilannut vain H&M:ltä ja Lindexiltä

10. Maukkain jälkiruokaherkku, saa laittaa reseptin;)

Mutakakku: nauti vaniljajäätelön kera, NAM




11. Ja loppuun pakollinen Kumman kaa: Matti Nykänen vai Jussi Parviainen?

Apua, ei kumpikaan, mutta jos on pakko valita niin Matti Nykänen, olemmehan syntyneet samana päivänä, mutta eri vuonna :)










Tässä minun kysymykset haastetuille:

1. Meri vai järvi?
2. Lempiaineesi koulussa?
3. Suosittele jotain lukemaasi kirjaa.
4. Salmiakki vai suklaa?
5. Lempiohjelmasi TV:stä?
6. Hiihto vai luistelu?
7. Rakkain huonekalusi tai tavarasi?
8. Mikä on turhin tavara minkä omistat?
9. Aamunvirkku vai illan torkku?
10. Mieliruokasi?
11. Syntymäpaikkasi?

Tämä haaste on tainnut kiertää jo monessa blogissa, ellet ole haastetta tehnyt niin voit vapaasti vastata minun kysymyksiisi ja haastaa uusia blogeja. Minä haastan seuraavat blogit:

katjahincalifornia, vaihto-oppilasvuoden blogi
Eat sleep and skate, luistelija
Pakkomielteet, luistelijan äiti

2 kommenttia:

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.