lauantai 3. syyskuuta 2016

Illan mittaisella kuvauskurssilla Positive:ssa

Olinpa iloinen, kun sähköpostiin kolahti kutsu saapua viettämään syyskuun ensimmäistä iltaa kauniiden vaatteiden ja valokuvakouluttaja Tiina Puputin seurassa.

Positive on laadukas kotimainen naistenvaatteiden mittatilausbrändi, heidän studionsa sijaitsee Helsingissä Kapteeninkatu 26:ssa. Positive mallisto täydentyy kausittain ja jokaiselle asiakkaalle sitä voidaan varioida asiakkaan mittojen mukaan. Positiven nykyinen suunnittelija on ihanan herskyvä ja nauravainen Susanne, hän on toiminut yli 15 vuotta muodin, sisustuksen ja lifestyletoimittajan roolissa sekä stailistina. Positivesta saa myös pukeutumisneuvontaa.

Valokuvaaja Tiiina Puputti taasen on ammatiltaan valokuvaaja ja valokuvakouluttaja. Hän on toiminut valokuva-alalla päätoimisesti vuodesta 2003 saakka. Tiina opastikin meitä amatöörejä välillä ihan kädestä pitäen ja koulutus oli ihanan käytännönläheistä ja innostavaa.

Opettelimme ISO arvoja, valotusaikoja, puhuimme valkotasapainosta ja opimme poseeraamisestakin (ehkä) jotain. Kommentoinkin muille bloggareille, kun selvisi aika monta uutta asiaa kamerastani, että luulin ajavani mopoautolla ja oikeasti allani onkin formulamaasturi.

Haasteenahan suomen vuodenajoissa on se, että useampi kuukausi menee niin, että asukuvien ottaminen on haasteellista, kun sitä päivänvaloa on vain muutama tunti päivän aikana. Tänään otin ensimmäiset asukuvat kello 13, jolloin sää oli puolipilvinen, mutta sen verran kirkas, että ensimmäiset kuvat olivat aivan ylivalottuneita. Niina opeilla säädin kameran arvoja uusiksi ja sainkin parempia kuvia (terävyyttä vielä pitää harjoitella varsinkin kun kuvaan jalustan kanssa), jälkimmäiset kuvat on otettu klo 20 illalla, jolloin oli jo tosi hämärää, mutta taas eilisillä opeilla sain itseni näkymään kuvissa.

Samalla näette, kuinka erinäköinen asusta tulee neuletakkia, huivia ja laukkua vaihtamalla.





Alla olevat kuvat otettu klo 20 illalla



 Ja viimeistä kuvaa katsoessanne tiedän mitä ajattelette. Vastaus siihen on, Ei, en ole raskaana :)
Jalustalla kuvatessa puuttuu se kameran takana oleva silmäpari, joka sanoisi: korjaa neuletta, nosta leukaa, heilauta hiuksia, siirrä kättä ... jne.













TallennaTallenna

maanantai 29. elokuuta 2016

Syksyn vaatekaappi koostuu tutun näköisistä asuista ja huiveista

Itselläni on tosiaan vaatteita aivan liikaa, mutta puolustukseksi täytyy sanoa, että osa vaatteistani saattavat olla jopa 10 vuotta vanhoja. Ostan aika yksinkertaisia vaatteita ja minulla on varma maku siitä mistä pidän ja mitä tulee käytettyä. Kokosin alle suosikkejani syksyn vaatteista 3,5 vuoden ajalta, sen aikaahan olen jo blogia pitänyt. Näillä tai ainakin samantyylisillä vaatteilla mennään tämäkin syksy.

Nauratti kun olin kuvat ladannut, että joka kuvassa mulla on huivi kaulassa :)

















sunnuntai 28. elokuuta 2016

Rakastan syksyä

Vielä kun tulisi sen verran viileää, että pääsisi käyttämään kaulahuiveja. Olen hieman erikoinen eli olen aina tykännyt syksystä.

Syksyssä tykkään seuraavista asioista:

* kun lehdet alkavat kellastumaan ja narisevat kenkien alla
* viileät ilmat, mutta ei ole vielä kuitenkaan pakkasta
* pimeät illat ja kynttilöitä voi polttaa vaikka jo päiväsaikaan
* syksy on myös aina uuden alku
* paksut kaulaliinat joihin voi kietoutua
* cashmere neuleet ja villapuserot
* luonnon ja puunlehtien väriloisto
* untuvatakit
* lenkin jälkeen tulla kotiovesta sisään ja huomata, että mies on laittanut takkaan tulen
* aamuaurinko ei herätä vaan voi nukkua niin pitkään kuin väsyttää
* uudet kilpailuohjelmat ja uuden kilpailukauden alku
* sateettomasta syksystä
* syksyn värit vaatteissa (mm. oliivin vihreä, viininpunainen, beige, ruskea)





huivi- Gucci
neule- Massimo Dutti
housut- KappAhl
kengät- H&M
laukku- Chanel
käsikoru- Hèrmes